HELSINKI – 23. tammikuuta 2025

Kide Science on solminut yhteistyösopimuksen ILT Educationin kanssa laajentaakseen leikillisen tiedekasvatuksen (STEM) pedagogiikkaa Euroopan päiväkodeissa ja alkuopetuksessa. Tämän yhteistyön myötä ILT Education toimii Kide Science -tuotteen jälleenmyyjänä Euroopassa, myös Suomessa. 

Kide Science perustuu FT Jenni Vartiaisen laajaan tutkimukseen Helsingin yliopistossa, jossa hän on kehittänyt tarinallisuuteen ja leikkiin perustuvan tiedeleikkimallin varhaiseen tiedekasvatukseen. Malli tukee lasten kokonaisvaltaista tutkimisen taitojen oppimista ja lasten kiinnostusta arkisia luonnontieteiden ja teknologian ilmiöitä kohtaan. Oppiminen tapahtuu täysin yhteisen mielikuvitteluleikin kautta, joka on pienelle lapselle luontainen tapa oppia. Tiedeleikkimalli on tavoittanut jo yli miljoona lasta yli 30 maassa.

"Olemme innoissamme voidessamme laajentaa tarjontaamme STEM-opetuksen pariin yhteistyössä Kide Sciencen kanssa," sanoo ILT Educationin toimitusjohtaja Jakob Skogholm. "Luonnontieteiden ja teknologian opetuksen tuotteet ovat erittäin kysyttyjä, mutta harvat niistä on tehty varhaiskasvatukseen sopivaksi. Kide Sciencen avulla voimme tarjota erittäin innostavia tuokiosuunnitelmia ja koulutusta STEM-aiheiden ja tutkimisen taitojen esittelemiseen kiinnostavalla ja ikätasoon sopivalla tavalla."

"Tarinallinen tiedeleikkimalli on osoittautunut menestyksekkääksi, niin lapsia kuin aikuisia innostavaksi tavaksi toteuttaa STEM-opetusta päiväkodeissa ja kouluissa ympäri maailman",  sanoo Sari Hurme-Mehtälä, Kide Sciencen perustaja ja toimitusjohtaja. "Pohjois-Amerikassa Kide Science on käytössä jo monissa osavaltioissa, Kide Sciencen uuden amerikkalaisen omistajan, Accelerate Learningin myötä. Aloitimme juuri myös yhteistyön kahden merkittävän kansainvälisen toimijan, Sesame Workshopin ja PAUTAn kanssa  mahdollistaaksemme leikkiin perustuvaa STEM-opetusta kehittyvillä alueilla Meksikossa. Nyt odotamme innolla yhteistyötä ILT Educationin kanssa tuodaksemme tieteelliseen tutkimukseen perustuvan leikkipohjaisen oppimisen yhä useampiin päiväkoteihin ja kouluihin Euroopassa."

Tietoa Kide Sciencesta ja Accelerate Learningista

Kide Science on johtava varhaiskasvatukseen suunnatun STEM-opetuksen tarjoaja, joka tukee opettajia leikkiin perustuvan tiedekasvatuksen toteutuksessa tuokiosuunnitelmin ja koulutuksin. Kide pyrkii antamaan laadukkaan tutkivan toiminnan kautta alle 8-vuotiaille lapsille mahdollisuuksia rakentaa identiteettiään osaavana oppijana. Kide Science on perustettu Suomessa, ja nykyään se on osa amerikkalaista Accelerate Learning Inc. -yhtiötä, joka tarjoaa STEM-opetussuunnitelmia ja opettajan koulutuksen ratkaisuja Yhdysvalloissa opettajien tukemiseksi, oppilaiden oppimistulosten parantamiseksi ja tulevaisuuden STEM-johtajien inspiroimiseksi. Lisätietoja: KideScience.com ja AccelerateLearning.com.

Tietoa ILT Educationista

ILT Education on Pohjoismaiden johtava Edtech-yritys, joka kehittää digitaalisia palveluita lukemisen ja oppimisen tueksi varhaiskasvatuksesta aikuisuuteen. Uskomme, että jokaisella on oikeus tasa-arvoiseen koulutukseen, ja palvelumme tukevat tätä periaatetta. Olemme intohimoisia tuotteidemme suhteen, sillä ne vaikuttavat positiivisesti lukuisiin lapsiin ja nuoriin. Monikieliset palvelumme edistävät inklusiivisuutta ja tukevat monikielisiä oppijoita. Tukholmasta lähtöisin oleva yrityksemme toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Lisätietoja: ILTEducation.com.

Median yhteyshenkilöt:

Sari Hurme-Mehtälä
Kide Science
+358 44 531 5134
sari@kidescience.com

Alexandra Blomberg
ILT Education
+46 70 383 00 62
alexandra.blomberg@ilteducation.com

Anina Luoma
ILT Education Suomi
+358 40 6605240
anina.luoma@ilteducation.com

Sari Hurme-Mehtälä ja Anina Luoma sma

Kuvassa Sari Hurme-Mehtälä, Managing Director & Co-founder, Kide Science sekä Anina Luoma, Team Lead Finland, ILT Education

Lue lisää Kide Sciencesta >