Syksyn hauskin käsitekilpailu on nyt päättynyt
Kiitos osallistujille!
Kilpailuun osallistuneiden ja kyselyn täyttäneiden kesken arvoimme palkinnon, jonka voittajalle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti. Paljon onnea voittajalle!
Me Manabuassa halusimme haastaa luokkasi oppimaan erilaisia käsitteitä hauskalla tavalla monenlaisin tehtävin läpi syksyn.
Kilpailussa tehtävänä oli valita viisi Manabuan hauskaa aktiviteettia ja suorittaa tehtävät luokan kanssa. Kilpailun lopuksi tavoitteena oli kertoa meille miten tehtävien suorittaminen sujui.
Kaikki 3.-9. luokat Suomessa voivat osallistua kilpailuun ja tehtäväkortteja voi käyttää Manabuasta löytyviin kaikkiin oppiaineisiin.
Kilpailuun tuli ilmoittautua lomakkeen kautta ja samalla sai käyttöönsä tehtäväkortit. Lopuksi tuli täyttää kysely, jossa kysyttiin tarkemmin mitä käsitekortteja luokka oli suorittanut ja miten se oli sujunut. Kilpailuun pystyi osallistumaan 15. joulukuuta saakka, joten luokilla oli runsaasti aikaa työstää valitsemiansa tehtäviä luokan kanssa.

Osallistuminen tapahtui seuraavasti
- Tulosta tehtäväkortit
- Valitse tehtäväkorteista viisi tehtävää, jotka suoritettiin 15. joulukuuta mennessä.
- Kun luokkasi on suorittanut kaikki 5 tehtävää - täytä kysely, kuitenkin viimeistään 18.12. mennessä! Tämän jälkeen arvoimme 19.12. kilpailun voittajan.
- Kaikki kilpailuun ilmoittautuneet ja kyselyyn vastanneet osallistuivat arvontaan, jossa yksi luokka voitti elokuvaliput itselleen!
Voittajaan on otettu yhteyttä. Kiitos osallistuneille!